Raimo Sallinen
In English

 

 

Raimo Sallinen (s. 1939) on tehnyt elämäntyönsä kuvittajana ja kuvataiteiljana. Hän työskenteli 20 vuotta kuvittajana A-lehdissä ja Yhtyneissä kuvalehdissä. Hän on tehnyt kymmeniä kirjankuvituksia, joista viimeisin, Arto Paasilinnan kirjoittama kulttuurihistoriallinen kuvakirjatrilogia, valmistui viime syksynä. Sallisen kuvituksia on julkaistu useissa Euroopan maissa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Suomen Postille hän on suunnitellut ja piirtänyt noin 30 postimerkkiä.

Tekijänä Sallinen on monipuolinen. Realistisista lintuaiheisista maalauksistaan ja yksityiskohtaisista kuvituksistaan tunnettu taiteilija on maalannut myös naivistisia teoksia. Viimeisimmissä töissä on symbolististinen ote.

– Musiikilla ja luonnolla on suuri vaikutus maalauksiini. Eri soittimista syntyy erilaisia mielleyhtymiä. Esimerkiksi sellolla ja viululla on aivan tietynlainen tuntunsa. Huilun hentoisesta äänestä taas syntyy mielikuva koivumetsästä, joka on lähellä avaruutta ja taivasta.